20.2.2001

Lahden käräjäoikeuden tuomio 22.2.1999

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 23.7.1997 konkurssiin asetetun B Oy:n tosiasiallisena johtajana jättänyt allekirjoittamatta yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.1995 - 31.12.1995, laiminlyönyt kokonaan tilinpäätöksen laatimisen tilikaudelta 1.1.1996 - 31.12.1996, jättänyt liittämättä tositteita yhtiön kirjanpitoon ja jättänyt kirjanpidon vuodelta 1997 kokonaan pitämättä. Kirjanpidon laiminlyönnit olivat olennaisesti vaikeuttaneet oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja asemasta. Menettelyllään A oli syyllistynyt kirjanpitorikokseen.

Edelleen käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistaja B Oy:n konkurssipesä oli yhtynyt, selvitetyksi, että A oli 31.12.1995 - 23.7.1997 B Oy:n tosiasiallisena johtajana tietäen yhtiön jo olemassa olevien ja odotettavien taloudellisten vaikeuksien perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojien taloudellisia etuja hävittänyt yhtiön omaisuutta nostamalla yhtiöstä kassavaroja yhteensä 1277120,52 markkaa. Menettelyllään A oli aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen ja oleellisesti sitä pahentanut. A oli syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen.

Vielä käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli ajoneuvojen ulosmittauksen välttääkseen yhdessä aviopuolisonsa C:n kanssa 27.6.1997, 24.2.1998 ja 27.2.1998 aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antanut Ajoneuvohallintokeskukselle ilmoitukset, joiden mukaan ilmoituksissa tarkoitettujen autojen omistaja oli A:n ja C:n alaikäinen tytär, vaikka autojen omistaja oli tosiasiassa A tai C. Menettelyllään A oli syyllistynyt rekisterimerkintärikokseen.

Käräjäoikeus lausui perusteluissaan rangaistuksen määräämisen osalta seuraavaa. B Oy oli toiminut hyvin lyhyen ajan ja kirjanpidon toimittamisessa oli ollut laiminlyöntejä heti alusta lähtien. Laiminlyönnit olivat aiheuttaneet sen, että A oli voinut nostaa yhtiöstä varoja yli 1,2 miljoonaa markkaa. Nostojen jälkeen varoja ei ollut riittänyt työnantajasuorituksiin eikä arvonlisäveroihin, joiden yhteismäärä oli vuonna 1997 ollut jo yli 650 000 markkaa. A:ta ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity, joten hänet voitaisiin ensikertalaisena tuomita ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ottaen huomioon A:n tahallisuuden aste ja se, että hän ei ollut toiminnan alusta lähtien edes huolehtinut valtiolle suoritettavista maksuista, käräjäoikeus katsoi, että yleinen lainkuuliaisuus edellytti tällaisen vakavan rikollisuuden kyseessä ollen ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n edellä mainituista rikoksista yhteiseen 1 vuoden vankeusrangaistukseen ja velvoitti A:n suorittamaan B Oy:n konkurssipesälle vahingonkorvauksena 1 275 120,52 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Olli Kyrö ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 30.12.1999

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Hoppu, Sakari Pasila ja Seija Pälsi. Esittelijä Juha Nieminen.

Perustelut

A on tuomittu hänen syykseen luetuista 1.1.1995 - 23.7.1997 tehdystä kirjanpitorikoksesta, 31.12.1995 - 23.7.1997 tehdystä velallisen epärehellisyydestä ja 27.6.1997 sekä 24. ja 27.2.1998 tehdystä rekisterimerkintärikoksesta yhteiseen yhden vuoden vankeusrangaistukseen. Hänet on velvoitettu suorittamaan velallisen epärehellisyysrikoksella B Oy:stä nostetuista rahavaroista asianomistajalle vahingonkorvaukseksi 1275120,52 markkaa korkoineen. Niin kuin käräjäoikeus on todennut, kirjanpidon laiminlyönnit ovat aiheuttaneet sen, että A oli voinut nostaa yhtiöstä mainitun määrän.

Kysymys on siitä, voidaanko A:lle tuomittu vankeusrangaistus määrätä ehdolliseksi.

A on valituksessaan vedonnut muun muassa siihen, ettei häntä ole aikaisemmin rangaistu. Lisäksi hänelle on rikosten perusteella määrätty korvausvelvollisuus, joka jo yksinään merkitsee ankaraa seuraamusta. Vielä hän on vedonnut siihen, ettei lainvastaisesti nostettuja varoja ole käytetty ylelliseen elämään, vaan sekä aikaisemman että kyseessä olleen yritystoiminnan vastuiden kattamiseen.

Ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden noudattaminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Korkeimman oikeuden käytännössä on katsottu, että ehdollisuusharkinnassa voidaan kiinnittää huomiota paitsi yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämiseen myös siihen, etteivät tuomio ja siitä aiheutuvat seuraamukset kokonaisuudessaan johda tuomitun kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen (KKO 1999:114). Kokonaisharkinnassa huomioon otettavana, ehdollista rangaistusta puoltavana seikkana on saatettu pitää esimerkiksi tuomitulle aiheutuneita huomattavia taloudellisia seurauksia (KKO1985II117, 1997:140). Korkeimman oikeuden käytännössä on toisaalta katsottu, että huomattavan vahingon aiheuttaminen asianomistajalle on ehdollista rangaistusta vastaan puhuva seikka (KKO1993:79, 1995:51).

Korkein oikeus toteaa, että mitä törkeämmästä rikoksesta on kysymys, sitä suuremmalla syyllä yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisen voidaan katsoa vaativan rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Rikosta, jolla tavoitellaan taloudellista hyötyä toisen kustannuksella tai vahingoksi, on perusteltua pitää sitä moitittavampana mitä suurempi hyöty tai aiheutettu vahinko on. Huomattavaa vahinkoa vastaavan korvausvelvollisuuden katsominen tällaisesta rikoksesta seuraavan rangaistuksen ehdollisuutta puoltavaksi perusteeksi on ristiriidassa edellä lausutun periaatteen kanssa eikä se siten voi olla seikka, joka säännönmukaisesti puhuisi ehdollisuuden puolesta.

A:n rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi puoltaa se, ettei A:ta ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Hän on kuitenkin syyllistynyt yritystoiminnassa pitkähkön ja käytännössä B Oy:n koko toiminnan kattavan ajan kuluessa velallisen epärehellisyyteen ja kirjanpitorikokseen niin, että kirjanpitovelvollisuus on lopulta kokonaan laiminlyöty. Kysymys on tahallisista teoista, joiden nimenomaisena tarkoituksena on ollut huomattavan taloudellisen hyödyn hankkiminen yhtiön velkojien kustannuksella. Se seikka, että A on velvoitettu korvaamaan rikoksilla saamaansa huomattavaa hyötyä vastaava vahinko eli lähes 1,3 miljoonaa markkaa, ei edellä lausutun mukaisesti ole rangaistuksen ehdollisuutta puoltava peruste.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaatii A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Kati Hidén, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Reima Jussila.